perjantai 5. huhtikuuta 2013

Voi, riisi minkä teit!

Valkoinen riisi. Tuo julma peto. Tein viikolla risottoa, joka pitäisi mutustaa pois. Hyvää risottoa onkin, mutta äsken kotiin tullessani päätin ensin käydä netissä tutkimassa, kuinka paljon hiilihydraattia riisissä on.

Sadassa grammassa kuivaa valkoista riisiä hiilareita on noin 80g. Ravintoaineitahan siinä ei oikeastaan ole. Kiinnostaisi tietää, paljonko risotossani on riisiä ja siten hiilareita. Risotossani on riisin lisäksi paprikaa, jauhelihaa ja parsakaalia.

Söin sitten hieman risottoa paistettujen kesäkurpitsaviipaleiden, keitetyn parsakaalin ja kananrintafileen kanssa. Risottoon jäi himo. Nyt vain hermostuttaa, kun en tiedä, kuinka paljon hiilareita tällä aterialla nyt sain. Punnitsin itselleni risottoa 100g. Heitetään arvioksi, että sain hiilihydraatteja noin 30g. Toivottavasti en enempää, sillä aloitin tänään vhh-ruokavalioni.

Kokonaisuudessaan olen saanut tänään ruoastani n. 55g hiilihydraatteja. Antti Heikkilä suosittelee kirjassaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla hiilihydraattien saantia välille 20-120.

- - -

Sitten voihin. Minulla on jotain ulkomaalaista luomuvoita jääkaapissani. Olen yrittänyt käyttää sitä ruoanlaitossa, mutta kun en tykkää! Olen tottunut auringonkukkaöljyn käyttämiseen, siitä tulee lievästi pähkinäinen sivuaromi, mutta muuten se on mautonta. Voi taas on liian makea ja jotenkin läpitunkeva. Näkkäriä ja hapankorppua rakastavana olen käyttänyt ja parhaimmaksi todennut Oivariinin ja aidon valiovoin, ja ne toimivat leivonnaisissa... Mutta hemmetti, kun sitä rasvaa pitäisi osata syödä ilman leipää. Itku tässä tulee.

Voi voi minkä teit.

2 kommenttia:

  1. Ennen paleolle siirtymistäni lisäsin rasvansaantia ostamalla kaikki maitotuotteet täysrasvaisina (ranskankerma, smetana, kuohukerma, punainen maito...) ja valitsemalla mahdollisimman rasvaisia lihoja (mm. porsaan kastikeliha, broilerin koipireidet nahkoineen...). Lisäksi paistoin kaiken rasvassa, toki.

    Kokemuksesta voin sanoa että makuaisti myös muuttuu kun sokeri jätetään kokonaan ruokavaliosta pois, se on vähän samanlainen efekti kuin tupakoinnin lopettaminen - saattaa olla että voikin alkaa maistua erilaiselta jossain vaiheessa. Osa hedelmistä maistuu nykyään aivan liian ylimakeilta kun makuhermot ovat viimein "vapautuneet".

    Auringonkukkaöljyä ei suositella paistamiseen, koska se on kasviöljy ja kuumentuessaan hapettuu (lisää esim. täällä -> http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?f=13&t=13921). Karppaajat käyttävät yleensä paistamiseen kookosöljyä, silavaa, oliiviöljyä tai (kirkastettua) voita - itse kirkastan voin, koska silloin se sulaessaan muuttuu kirkkaaksi öljyksi eikä pannulle jää palanutta maitoheraa. Kirkastettu voi myös kestää korkeampia lämpötiloja.

    Huh, toivottavasti ei kuulostanut saarnaamiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui äskeisestä että pähkinät ja siemenet ovat myös erinomaisia rasvanlähteitä :)

      Poista